Kengätön koulu
Kirkonkylän koulu on kengätön koulu. Ulkokengät jätetään kunkin vuosiluokan sisääntuloaulan kenkähyllyille. Oppilailla on mahdollista käyttää erillisiä sisätossuja. Suosittelemme sisätossujen käyttöä koulussamme ja esimerkiksi poistumistilanteissa ei välttämättä voida hakea ulkokenkiä kenkätelineistä. Oppilaiden kenkien nimeäminen on tässä tilanteessa erityisen tärkeää. Kengättömyys koskee luonnollisesti myös kaikkia talon aikuisia ja vierailijoita.
7.-9.luokkien oppilailla on henkilökohtaiset lukolliset säilytyslokerikot, joissa säilytetään ulkotakit yms. vaatteet sekä koulupäivän aikana tarvittavia tavaroita. Ulkokengille on omat säilytyshyllyt sisäänkäynnin yhteydessä.
Tuoksuton koulu- ja opiskeluympäristö
Uusien ja puhtaiden tilojen myötä pyydämme myös kiinnittämään huomioita oppilaiden hajusteiden käyttöön. Voimakas hajusteiden käyttö voi aiheuttaa joillekin oppilaille tai henkilökuntaan kuuluville erilaisia ärsytysoireita, taikka pahentaa jo olemassa olevien sairauksien, kuten astman tai migreenin oireita.
OPPIKIRJAT
Koulussamme on paljon uusia oppikirjoja ja kirjojen päällystämisissä tarvitsemme kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Kirjojen kontaktointi edesauttaa, että oppikirjat pysyvät ehjinä ja saamme kierrätettyä uusia kirjoja seuraaville.
JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Perusopetuslain 29§ mukaisesti koulullamme on voimassa olevat järjestyssäännöt, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Järjestyssäännöt on kerrattu oppilaiden kanssa ensimmäisen kouluviikon aikana.
Olemme erityisen tarkkoina puhelimien käytön suhteen ja oppilaita velvoitetaan laittamaan puhelin tai muu teknologinen väline oppitunnin ajaksi joko reppuun tai erilliseen opettajan kanssa sovittuun paikkaan. Yksinkertaistaen kännyköitä tai muita teknologisia välineitä ei käytetä oppitunneilla ilman opettajan lupaa. Välitunneilla käyttö on sallittua. Oppituntia häiritsevä puhelin/laite otetaan aikuisen toimesta säilöön koulupäivän päättymiseen saakka.
Järjestyssäännöt
Alla on linkki Opetushallituksen suositukseen asiaan liittyen. https://www.oph.fi/fi/uutiset/2024/opetushallitus-suosittelee-kannykan-kayton-rajoittamista-kouluissa-ja-oppilaitoksissa
OPPILAAN POISSAOLOT
Huoltaja ilmoittaa oppilaan sairauspoissaolot aina Wilmassa luokanopettajalle/luokanohjaajalle. Muut poissaolot anotaan Wilmassa etukäteen erillisellä poissaololomakkeella. Luokanopettaja/luokanohjaaja myöntää oppilaan poissaolot viiteen koulupäivään saakka. Tätä pidemmät poissaolot myöntää rehtori.
Opetuksen järjestäjä on velvollinen poissaolojen seurannan lisäksi ennalta ehkäisemään ja puuttumaan poissaoloihin suunnitelmallisesti. Opetuksen järjestäjän tulee ilmoittaa luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. (POL 947/2022).
Oppilaan poissaolojen portaat - Kempeleen kunta
KOULUTAPATURMAT JA ESINEVAHINGOT
Koulussa, koulumatkalla ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa kuten luokkaretkillä ja leirikoulussa sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksutonta (perusopetuslaki 34 §). Koulutapaturmana pidetään tapaturmaa, joka tapahtuu opetustyön aikana, välitunnilla tai muussa koulun järjestämässä tilaisuudessa. Koulumatkalla tarkoitetaan koulun ja kodin välistä suorinta reittiä.
Mikäli koulumatkalla sattunut tapaturma on tapahtunut moottoriajoneuvolla tai toisena osapuolena on moottoriajoneuvo, kuuluvat nämä tapaturmat kyseisen ajoneuvon liikennevakuutuksen piiriin. Kempeleen kunta on vakuuttanut perusopetuksen oppilaat, koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhoon kuuluvat sekä lukion opiskelijat LähiTapiolassa.
Jos oppilaan/opiskelijan koulutapaturma on sattunut koulumatkalla tai vaatii hoitoa koulupäivän jälkeen, on asiasta ilmoitettava mahdollisimman pian koululle.
Kouluilla koulutapaturmissa yhteyshenkilöinä ovat koulusihteerit.
Oppilaiden esinevahinkoja (esim.pyörät, puhelimet, vaatteet jne.) ei korvata. Korvattaviin tapauksiin sovelletaan vahingonkorvauslakia.
LÄÄKEHOITO JA RUOKA-AINEALLERGIAT
Koulupäivän aikana lääkehoitoa tarvitseville oppilaille tehdään lääkehoitosuunnitelma yhteistyössä huoltajien kanssa. Pyydämme huoltajia olemaan asiasta viipymättä yhteydessä luokanopettajaan/-ohjaajaan. Mahdolliset oppilaan erityisruokavaliot ja ruoka-aineallergiat ilmoitetaan Wilman oppilastietolomakkeessa. Oppilastietolomake on ollut huoltajille täytettävänä Wilmassa lomakkeissa.
ASUINPAIKAN VAIHTO KUNNAN SISÄLLÄ
Jos oppilaan tai huoltajien osoite- tai yhteystiedoissa tapahtuu muutoksia, ilmoitetaan niistä aina mahdollisimman pian koululle. Mikäli oppilaaksiottoalue muuttuu kunnan sisällä ja oppilaan halutaan jatkavan aloittaneessa koulussa, tulee tehdä koulupaikkahakemus ns. toissijaisesta koulupaikasta. Toissijaisen koulupaikan päättää sivistysjohtaja. Huoltaja huolehtii mahdollisista kuljetuskustannuksista.
KOULUN KERHOTOIMINTA
Koulun oppilaille tarjotaan Kempele Akatemian Action-kerhoja tulevanakin lukuvuonna. Kerho-ohjelma tiedotetaan koulun aloitusviikolla. Oppilaat ovat vakuutettuja myös Akatemian Action-kerhoissa. Lisäksi koulu tarjoaa omia kerhoja, jotka selviävät elokuun loppuun mennessä.
VÄLIPALAT
Viime lukuvuonna Kempeleen kouluilla otettiin käyttöön mobiilisovellus "Ceepos", jonka kautta ladataan saldoa esim.oppilaiden välipalojen hankintaan liittyen. Ohessa muistutuksena/tiedoksi linkki ja ohjeet sovelluksen hankintaan palveluita käytettäessä ateriapalveluissa.
Kempeleen kunnan verkkokauppa
Kempeleen perusopetuksen tiedot
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma on luettavissa netistä pdf-muodossa osoitteessa Opetussuunnitelmat
Alla linkki Kempeleen perusopetuksen sivuille
https://www.kempele.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/perusopetus.html
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle ja huoltajille